Kuukauden kirjatärppi: Noidan Käsikirja

90-luku oli kaiken maailman käsikirjojen aikaa. Oli Sudenpentujen käsikirjaa, Vakoilijan käsikirjaa, Mestarietsivän käsikirjaa, Salapoliisin käsikirjaa ja ties mitä muita. Ja sitten oli Noidan käsikirja. Nimi on harhaanjohtava, sillä kirjalla ei ole mitään tekemistä itse noitien - tai noituuden - kanssa, sen sijaan se tutustuttaa lukijansa vampyyritarinoiden syntyyn, ohjeistaa miten vampyyreilta suojaudutaan ja miten ihmissudeksi tullaan. Fiktiivispainotteisen sisällön lisäksi kirjassa on paljon tositapahtumiin pohjautuvia tarinoita, joka tekee kirjasta entistä mielenkiintoisemman, etenkin paranormaalien tarinoiden ystäville.

Noidan käsikirja oli kirja, joka ihastutti ja ennen kaikkea kauhistutti 90-luvun lapsia hurjilla kertomuksillaan ja karmaisevilla kuvillaan. Viimeinen painos kirjasta otettiin 90-luvun alussa, jonka jälkeen kirjasta tuli keräilyharvinaisuus ja jos halusit opuksen kirjahyllyäsi koristamaan, sait pulittaa jopa satoja euroja siitä. Nostalgianälkäisten suureksi iloksi kirjasta julkaistiin näköispainos vuonna 2018.

Kirjaa sisältöineen on kuvailtu hyytävän ahdistavaksi, mutta omituisella tavalla kiehtovaksi, joka pakotti palamaan kirjan ääreen uudestaan ja uudestaan, vaikka seurauksena oli aina viikkokausiksi painajaisia.
Kysyin Facebookin Noidan Käsikirja -ryhmässä, haluaisivatko ihmiset jakaa lukukomeuksiaan ja muistojaan kirjaan liittyen ja moni heistäki(kin) kertoi muistavansa parhaiten sinisen verta vuotavan pään. 

"Mulla taisi lapsena päässä vipata, mutta mä luin tota kirjaa aina iltasaduksi. Suosikkini oli päättömien kummitusten tarinat.Se sininen, verinen ja leijuva pää jäi ikuisesti muistiin ja näin siihen liittyvää painajaista." 

"Minäkin luin kirjaa välillä peläten ja välillä kiinnostuneena. Oli pakko lainata uudestaan ja uudestaan. Sininen pää pelotti eniten. Vampyyri-innostus on tästä kirjasta lähtenyt."

"Näin toistuvasti painajaisia kummituskäsistä jotka kuristavat yöllä, myös sinisestä päästä. Silti lainasin tätä kirjastoautosta ihan jatkuvalla syötöllä."

"Laitoin kirjanmerkin aina tiettyyn kohtaan etten vahingossa avaisi kirjaa siltä aukeamalta, missä on kuva siitä karmivasta Glamisin linnan kielettömästä aavenaisesta, jonka suu vuotaa verta." 

"Ala-asteen sivukirjaston alahyllyllä tätä käytiin tavaamassa ahkerasti, joskus sai lainattuakin. Sininen Loirin pää oli oikein mieleenpainuva ja sinisiä käsiä pelkäsi portaikoissa. perässä hiihti kiinalainen vampyyri. Jossain vaiheessa kirjastontäti älysi sensuroida kirjan siirtämällä oikein korkealle. No löysimme sitten tissikuvakirjan."

"Okei, here goes: Jostain syystä aivoni nyrjähtivät ilmeisesti jo kohdussa sillä viisiin, että kaikki pelottava, hirmuinen ja muuten vain kaamea kiehtoi (ja kiehtoo) syvästi. Olin kuusivuotias kun kävin tätini kanssa Porin Sokoksessa, näin kirjaosastolla pinon Noidan Käsikirjoja ja kun osasin jo lukea, kinusin tätiä ostamaan kirjan. Joka ei muuten ollut halpa: Hinta oli muistaakseni 95 markan hujakoilla. Täti heltyi pian ja osti opuksen kummipojalleen.Ja siitä se sitten lähti. Nimittäin kirjan toistuva lukeminen ja aivan yhtä toistuva kauhu, jota tunsin etenkin nukkumaan mennessä. Sininen irtopää oli vakiovieras, mutta kaikkein hirveimmät pelonväristykset aiheutti vihreäkarvainen vampyyri, jonka kuva kummitteli mieleni silmässä yö toisensa jälkeen. Kun menin kouluun, otin toisinaan kirjan mukaan sinnekin ja esittelin sitä luokkakavereille. Tokaluokalla kirjoitin myös aineen jonka nimi oli vähemmän omaperäisesti "Liu, vampyyrin uhri".Vaikka Noidan Käsikirja ei ollutkaan ihan parasta luettavaa kuusivuotiaalle ja aiheutti karmeita pelkotiloja, en ole ollenkaan katkera sille enkä kirjan ostaneelle tädilleni. Päinvastoin: Olen kiitollinen. Vaikka kirja olikin pelottava, se oli myös äärimmäisen mielenkiintoinen ja toi kauhukokemusten lisäksi myös paljon iloa kummallisista jutuista kiinnostuneen kummallisen kersan yksinäiseen elämään.! 

"Kyseisessä teoksessa pohdittiin syitä vampyyrimyytin syntyyn. Se oli huikean mielenkiintoista ala-asteikäisestä! Tämän seurauksena, useiden vuosien ajan, pelkäsin tulevani haudatuksi elävältä. Ilmoitin kotiväelle vaativani polttohautauksen, just in case."

"Oli hirveä kirja. Erityisesti pelotti vampyyrit ja ihmissudet. Pelkäsin muuttuvani vampyyriksi ja näin siitä painajaisia. Silti olen edelleen suuri vampyyriviihteen ystävä ja kirjoitan itsekin mielelläni kauhua."

"mä taas pelkäsin olevani ihmissusi! Tuijottelin käsiäni ja yritin mittailla, onko mun etu- ja keskisormeni samanpituiset, joka kirjan mukaan on yksi ihmissuden tunnusmerkeistä (päätelmä 25 vuotta myöhemmin: ei ole.)"

"Teininä lintsasin koulusta mennäkseni kirjastoon lueskelemaan. Noidan käsikirja tuli varmaan luettua sataan kertaan. Äiti sanoi että minusta tule oikein mitään järkevää. Nykyään kirjoitan fantasia-sarjakuvia. Tästä ja monesta muusta kirjasta se alkoi. Lisäksi minulla on oma hylly täynnä ns. hörhöosastoa. Eli Dänikenistä aina Noidan käsikirjaan."

Noidan käsikirjaa on kutsuttu "lapsuuden traumojen" äidiksi. Traumalla tässä yhteydessä tarkoitetaan jonkin populaarikulttuurillisen asian tuomaa järkyttymistä, eikä suinkaan mielenterveydelle haitallista traumaa.
Kaikesta huolimatta Noidan käsikirja oli suosittu 90-luvun lasten ja nuorten keskuudessa. Muistan, kuinka luokkatovereiden kanssa yhdessä luettiin puhkikulunutta kirjastoautosta lainattua kirjaa välituntisin ja naureskeltiin kirjan tarinoille esittäen, ettei kirjan jutut ja kuvat järkytä millään tavalla. Kotona nukkumaan mennessä pelkäsi sulkea silmänsä, sillä olit varma, että huoneeseesi ilmestyy sininen pää tai aavenunna...
Kun vihdoin oli minun vuoro saada kirja lainaksi, oli sitä pakko lukea aina ennen nukkumaanmenoa, jonka vuoksi yö toisensa jälkeen hiivin itkien vanhempien viereen nukkumaan, koska pelotti eikä nukkumisesta tullut mitään. 

Aiheuttiko kirja traumoja? Kyllä, ehdottomasti, sillä vielä edelleen yli kaksikymmentä vuotta myöhemminkin se järkyttävä sininen pää pyörii mielessä. Kaikesta huolimatta tuo kirja oli allekirjoittaneella ensimmäinen sysäys kohti viehtymystäni kauhufantasiaan, kummitustarinoihin ja -elokuviin sekä kaikkeen makaaberiin. 

Vaikka kuvat ja kirjan sisältö eivät enää aiheuta samanlaista reaktiota, kuin yli kaksikymmentä vuotta sitten, on se silti lukemisen arvoinen opus - ihan jo silkan nostalgiapläjäyksen vuoksi.

Ehdoton hankinta jokaisen nostalgianälkäisen ja paranormaalien tarinoiden ystävälle!

"Ala-asteella liian nuorena lainasin ja jo mainittu sininen pää jäi niin kovasti mieleen että yritin nukkua valot päällä ja lopulta kait menin vanhempien makkariin nukkumaan" 

Kuvat ja teksti: Marika Sinervo
Lainaukset: Facebookin Noidan Käsikirja -ryhmä