Novelli: "Sinulle"
Silloin kun olimme vielä yhdessä, ja elämä oli häiritsemätöntä, maailmassa oli värit. Järvi oli sininen, ja aurinko keltainen... Huulesi punaiset. Verenpunaiset. Naurusi kantoi kesäyössä ja karkoitti kaiken pahan, ei edes itse paholainen uskaltanut tulla lähelle. Rakkaus ja hyvyys oli jotain niin voimakasta. Sitten tuli syksy ja kaikki muuttui. Hitaasti kertyneet merkit ja enteet räjähtivät päälle kuin kaikki Helvetin portit olisi avattu.
Kaikkien pyhien aatto. Kaikkien epäpyhien ja rumien aatto se oli. Maailma musteni ja musiikista katosi sielu minun sieluni. Raja elämän ja kuoleman välillä oli avattu.
Lähdimme antiikkimessuille, puissa oli vielä lehdet, mutta syksyn kuulaus tuoksui ilmassa. Tuskin sieltä mitään löytyisi, mutta mennään nyt kuitenkin. Ainakin sinä tulisit onnelliseksi. Sit eniten toivoin - riidatonta ja aikaa jolloin ei tarvitse pelätä...mitään. Ei edes sanomattomia sanoja ja katseita joita vain itse huomaa. Kiersimme ja valitsimme parhaimmat tavarat. Sinä rakastuit vanhaan peilikaappiin. Kuin huumattuna katselit, kannoit ja hivelit rumaa, kuluneen puun pintaa. Kuin joku olisi kävellyt hautani yli, tiedäthän. Koskettaessasi naarmuja laatikon reunoissa, oli kuin minua olisi varoitettu. En tiedä mistä, se oli tällä kertaa erilaista. Ehkä koska olin raskaana, lapsi sisälläni aiheutti mitä kummallisimpia tuntemuksia. Sinä ostit kaapin ja minä vanhan medaljongin.
Kuukausi meni hyvin, muistatko? Ei yhtään riitaa, ei edes läppäisyä. Sitten, kaikki alkoi kuin pikkuhiljaa haaleta ja kylmetä. Sinä tuijotit kaappia, ja suunnittelit sen entisöintiä, silmät kiiluen katselit ja mietit mitä sille tekisit. Pala palalta tuntui kuin silmäsi olisivat menettäneet väriään sen kaapin kautta. Asiat muuttuivat, askelia, koputuksia, jatkuvia painajaisia. Lapsi kasvoi mutta minä kuihduin. Sinä tuijotit kuin manattuna vatsaani ja kylmät väreet kiristivät ihoani.
Viimeinen viikko.
Olit kuin unessa. Tuijotit eteesi tyhjin silmin, et edes vastannut kun pyysin sinua koittamaan kun tyttäremme potki vatsassani. Tuijotit kaappia, ja kuin musta massa olisi ympäröinyt sinut, ohuet viivat hartioittesi ympärillä. Lämpötila sisällä oli vuodenaikaankin nähden kylmä. Aina sinun läheisyydessäsi. En uskaltanut silloin vielä ajatella enempää, ääneen ainakaan. En halunnut suututtaa sinua. Niinkuin silloin... Kauan sitten. Kun poikamme syntyi vain peukalon kokoisena sinun nyrkkisi iskusta. Annoin anteeksi. Mutta opin pitämäään suuni kiinni.
Laihduit. Kiinnostuit uudenlaisesta kirjallisuudesta, musiikista ja vaatteesi vaihtuivat mustiin. Jumalanpalvelus ei saanut sinua enää huoahtamaan "taasko", vaan vihasi kuohahti yli. Useasti heräsin yöllä siihen, että tuijotit vatsaani. Kammottava leveä, irvokas hymy kasvoillasi.
Olisin voinut vannoa, että se et ollut sinä. En uskaltanut liikkua, en edes osoittaa olevani hereillä. Kuulin kuinka mumisit jotain peilille ja yhä useampana yönä näin luonasi jotain muuta, jotain epäinhimillistä. Kuin varjon, tai sumun. Kuitenkin niin selvän, että sen näki olevan mies. Ajattelin pakoa. En kuitenkaan lähtenyt. Pelkäsin sinua enemmän kuin talomme öisin vallanneita olentoja. Olitko sinä yksi heistä?
Oli pimeä yö, ja taas heräsin siihen, että joku tuijottaa minua. Kuitenkin tunsin käteni sinun kädessäsi. Vauva vatsassani hypähti, ja sydämeni takoi. Raotin silmiäni, ja näin vanhanajan työmiehen asuun pukeutuneen parrakkaan miehen tuijottavan meitä. Sama ilme kasvoillaan kuin sinulla. Kädessään hänellä oli iso veitsi. Sama muoto kuin oli ollut vieressäsi muina öinä. Kuulin kaukaisuudesta vaimeaa naisen itkua. Sieltä suunnalta jossa peilisi oli. Silmiäni hieman liikuttaen katsoin peilipöydän suuntaan ja näin peilissä vaaleahiuksisen naisen itkevän kuollut vauva sylissään. Hän käänsi silmänsä ja katsoi suoraan minuun. "Varo häntä!" kuului pääni sisällä, "hän haluaa vauvasi". Samassa kuva hävisi ja heräsit. Käänsit katseesi minuun ja katsoit kuin mielipuoli minua. Kalmankalpeat kasvosi, painuneet silmäsi ja tummat renkaat niiden ympärillä saivat sinut näyttämään joltain...epäinhimilliseltä. Yritin esittää että olin nähnyt painajaista mutta enää se ei mennyt läpi.
Mies vanhoissa vaatteissa oli kadonnut. Jäljellä olimme vain sinä ja minä. Et päästänyt minua nukkumaan, pyysit minua mukaasi. Katsoit sillä ilmeellä, josta tiesin että olisi parasta totella. Johdatit minut kellariin, sinne olit rakentanut sairaalahuoneen, alttarin ja tyrmän sekoituksen. Kauhistuin. Yritin paeta, vastoin kaikkea tietämääni. Tunsin iskun takaraivossani. "Vitun huora, pysy paikallas, tai kuolet!" Pysyin paikallani, koska muistin että edellisen tapahtuman aikaan olin piilottanut aseen kattohirren alle. Kurottauduin ottamaan sitä ja näin kuinka silmissäsi välähti. Osoitin aseella rintaasi ja hetkeäkään ajattelematta painoin liipasinta - edessäsi huojui entisaikojen mies. Lastani sinä et saa! Kuolit.
Niin nopeasti kuin pääsin eteenpäin menin makuuhuoneeseen, ja ammuin peilisi rikki. Nainen ilmestyi vielä kerran ennen sitä ja näytti rauhalliselta. Layla syntyi samana aamuna ja kuolemasi oli itsepuolustusta. Vein peilin palat hautausmaalle ja myin medaljongin kaukaisen kaupungin antiikkikauppaan. Medaljongin sisälle painoin verisen sormenjälkesi ennekuin soitin poliisitja ambulanssin. Kaiken varalta.
Olin tappanut sinut. Oliko peili nostanut sinun omat pahuutesi esiin vai auttanut minua näkemään ne paremmin? Kuitenkin sinä olit nyt rauhassa mutta minulta meni kaikki. Kuvasi vainoaa minua joka yö ja kuulen äänesi jokaisessa miehen puheessa.
Ehkä me näymme varoituksena toisille pareille jotka ostavat medaljongin? Kuka meistä oli se paha, sinä vai minä, joka mahdollistin sinun toimintasi olemalla pysäyttämättä sinua?
Onko pahuus periytyvää? Onko se jotain, mistä voi syyttää ympäristöä, tavaroita... Onko se hulluutta?
18 vuotta myöhemmin...
"Layla, katso mitä ostin sinulle", Mike sanoi näyttäen vanhaa, punasävyisenä hehkuvaa medaljonkia.
Novelli: Kia Markkanen
Apua lähisuhdeväkivaltaan tarjoaa Nollalinja:
Nollalinja on valtakunnallinen, maksuton auttava puhelin kaikille, jotka ovat läheisessä ihmissuhteessaan kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa.
080 005 005