SOME - paikka, jossa elämme unelmiamme todeksi vai tosielämän torakkahotelli?

"You check in but you never check out" - teeman mukaisesti suomennettuna kirjaudut sisälle, muttet koskaan ulos. Kuulostaako ensihetkiltämme MySpacessa, Facebookissa tai muissa palveluissa? Menimme vain vilkaisemaan mikä se uusi "juttu" on ja nyt, kohta vuosikymmeniä myöhemmin, on joillakin sama tili käytössä, jonka on luonut palveluiden juuri synnyttyä, eikä loppua näy. Seuraavassa hieman mietteitä sosiaalisen median, meidän toisen olohuoneemme, vaikutuksista, elämiimme, miten näemme itsemme sekä siihen, miten toivoisimme muiden näkevän meidät.

Sosiaalinen media määrittää käyttäytymistämme nykyään samassa määrin kuin muutamia vuosikymmeniä sitten lehtikuvissa näkyvien tyylien matkiminen tai koulussa välitunneilla coolin oppilaan toiminnan matkiminen. Olemme riippuvaisia internetistä ja se pahimmillaan muuttaa meitä myös ruudun ulkopuolella. Tällä tarkoitan sitä, ettei enää riitäkään mahdollisimman hyvää elämää kuvaavan videon tai valokuvan julkaiseminen netissä, vaan henkilö alkaa pyrkiä siihen, että tuo hyvin usein muokattu ja lavastettu todellisuus olisi totta. Kuinka paljon näissä tarkoin asemoiduissa kuvissa ja videoissa onkaan kyse niistä henkilön salaisista, omista toiveista ja niiden taltioinnista? Vakuuttelua itselleen, että kun se on siellä julkaistuna, se on mahdollista. Kun toiset näkevät meillä olevan sitä ja tätä, se voi vaikka toteutua.

Tarkemmin ajatellen, edellä mainittu on hyvin surullista, ja se kasvattaa myös luokkaeroja. Hyvätuloiset vastaan heikkotuloiset - toiset viikonloppuja Ranskassa ja sekään ei ole tarpeeksi ja toinen, työttömyystuella elävän pariskunnan kuva Rapolan Linnavuoren kiertoreitiltä. Lienee turhaa kysyä, kumpaa kuvaa ihastellaan enemmän ja ajatellaan: voi kun mekin pääsisimme joskus. Ei riitä enää hartaasti säästäen mahdollistettu viikonloppuloma Lappiin vaan pitää saada Balin-loma, koska se on mediaseksikkäämpi ja kommentteja satelee enemmän. Olet parempi ihminen, kun ylität yli 1000 tykkäyksen rajan. En tiedä, missä vaiheessa nämä mediavalheet alkavat sitten kääntyä itseään vastaan, mutta väitän että sekin on edessä - eritoten heillä, jotka silottelevat elämäänsä some-kelpoiseksi ja tavoittelevat näkyvyyttä sillä intohimolla, jonka suuntaaminen esimerkiksi opiskeluun, toisi maisterin paperit käteen vuodessa. Hieman kärjistäen tässä nyt sanailen, mutta tiedän teidän lukijoidenkin joskus ajatelleen samoin - eikä vähiten sosiaalisen median seinillä komeilevien julkkisten "uutisista", "kyllä on taas panostettu tuohonkin eikä tuon kummempaa tullut. "

Onpahan joidenkin esittelyssä työpaikkanakin some. Ja siitä päivitetään ja kerrotaan kuinka "Sara tienaa jopa viisinumeroisia lukuja bloggaamalla" ja kuinka "yksikin Instagram-kuva voi tuottaa jopa kymppitonnin". Tämänkaltainen mainonta on omiaan luomaan 2010-luvun "kultaryntäyksen" nuorten keskuudessa; helppoa rahaa vain nettiin postaamalla. Totuus on paljon arkisempi, sekin työ vaatii paljon, jos sitä tekee tosissaan. Joillakin tulot tietysti tulevat vain markkinoinnista ja ulkomaanmatkat ovat osa palkkaa, kun ex-missi poseeraa seksiä myyntivalttina käyttäen, pikku pikku bikineissä, harkitussa asennossa merkin nimi näkyen ja mainiten esimerkiksi käyttävänsä Lancômen aurinkosuojallista kasvovoidetta.

Olivat syyt mitkä tahansa, työ, viihde, mikä vain, ihminen viettää aikaa "netissä" paljon aikaisempia vuosia enemmän. Kevään koronakriisi, ja sen myötä sosiaalinen eristäytyminen lienevät osasyyllinen vallitsevaan tilanteeseen. Ihmisillä ei ollut mahdollisuuksia hakea sosiaalista ärsykettä mm. harrastuksista, baareista ja kaverien kanssa hengailusta, eikä perhettäkään jaksa koko ajan 24/7, joten jotain oli keksittävä. Mikä sen helpompaa kuin avata kone ja sukeltaa bittiavaruuden maailmaan, alustoja viihtyä on useita. Ja jos se lähemmäs jokaisen kansalaisen käteen kiinni kasvanut älypuhelin oli jo ennen tätä ollut parhaan kaverin asemassa, moninkertaistui myös sen käyttö. Enkä puhu nyt vain nuorisolaisista, sillä enenevässä määrin näkee keski-iän ylittäneitä sekä elämänmenossa mukana pysyneitä vanhuksia postaamassa ja "dataamassa".

Ei ole lainkaan tavatonta löytää isoäitejä julkaisemassa vlogeja (videopäiväkirja) ja pappoja kommentoimassa runsain sanakääntein päivän polttavia kysymyksiä. Eikä siinä mitään, hienoa että heille ovat modernit laitteet tuttuja. Lapset kasvavat kännykkänsä kanssa ja ovat jo pikkulapsivaiheesta mieluiten puhelimella pelailemassa tai katselemassa videoita kuin menevät ulos leikkimään. Esimerkiksi ex-mieheni veljenpojat olivat parhaimmassa leikki-iässä kun seurustelimme, mutta kyllä se tabletti tai isin/äitin/mummun kännykkä oli monesti mieluisampi kuin leikkihetki ulkona. Siinä vaiheessa mietin kyllä lastenvahtivuorollani, että olisiko vanhempien ja sukulaisten esimerkki (eli se että laitetaan se puhelin sivuun edes joskus) hyväksi, jotta lapset saadaan ulos ja terveisiin, lasten leikkeihin? Pelkkä Pokémonin metsästys kun ei korvaa niitä sosiaalisia oppeja, fyysistä kuntoharjoitusta sekä henkisen hyvinvoinnin kasvua, jota toisten kanssa ryhmäleikkien leikkiminen lapselle antaa.

Internettiä hyödyntävät pikaviestinpalvelut (Messenger, Whatsapp...) sekä lukuisat yhteisöpalvelut Snapchat, Facebook, Reddit, Youtube jaInstagram ovat jatkuvasti osa elämäämme; ne vaativat meitä olemaan "paikalla" jatkuvasti. Addiktoivat jopa. Jos emme ole onlinessa/aktiivisia, päivitä uutisfeediämme vähän väliä, emme ole ajan hermolla, ja se taas saa meidät tuntemaan itsemme vajaiksi, kuin olisimme ikkunan takana seuraamassa juhlia, mutta emme mukana tai katsoisimme ensi-iltaelokuvan nauhoitteena vasta seuraavana päivänä. Yhteisöllisyyttä on vaikea tuntea em. tilanteissa. Tarpeemme olla aina ajan hermolla, tavoitettavissa, on raskasta ja siihen liittyy trendisanaksikin jo noussut Fomo (fear of missing out) eli pelko siitä, että menettää jotakin "tärkeää tai merkityksellistä", joka mahdollisesti tapahtuu juuri silloin siellä paikassa/juhlissa/tapahtumassa, jossa et itse ole.

Julkkisten Insta-tilejä selaillessa näkyy jatkuvasti luksusta, upeaa meikkitaiteilua, ulkomaanmatkoja, sekä unelmien parisuhteesta kertovia kuvia. Kaikki on aina täydellistä, ja tykkäyksiä ja sydämiä ei mitata enää kymmenissä vaan potenssiin 10 tai jopa 100. Nuoret tytöt varsinkin kokevat riittämättömyyttä katsellessaan missien ja sometähtien luksuselämää, ja alkavat muuttaa itseään enemmän roolihahmoksi - ihmiseksi filtteröityine kuvineen, lähemmäs kaikessa täydellisyyttä ja extreme-kokemuksia tavoitellen. Sillä ei ole niin väliä onko postaamansa asia todellakin totta, kunhan tykkäyksiä sataa ja näyttää hyvältä; kunhan näkyvyys nousee.

Netin maailmassa myös erilaiset haasteet ja trendit vaihtuvat ja villitsevät miljoonia käyttäjiä viikoittain, niin YouTubessa, TikTokissa, Facebookissa kuin jo mainitussa "Instassakin". On yhden henkilön / järjestön, tai pariskunnan alkuunpanemia kielitaitoa, parisuhdetta ja fyysistä taitoa ja kuntoa mittaavia ja haastavia tehtäviä. On rehellisyyden nimissä mainittava että, yhä useammin pomppaa silmille niitä järjettömiäkin haasteita. Ja näitä sitten nettitähteyttä ja -näkyvyyttä tavoittelevat käyttäjät sitten suorittavat, kuvaavat videon siitä ja postaavat sen kaikille mahdollisille tileilleen.

Yllämainittujen esimerkkien jälkeen, voidaan hyvällä omallatunnolla kysyä, onko sosiaalinen media ja sen runsas sisältötarjonta, ihmisen jatkuva tavoitettavissa oleminen ja tietotulva pelkästään hyvä asia? Erilaisissa yhteisöpalveluissa jaetaan yhä enemmän elämän yksityisimpiäkin asioita, ja monet (varsinkin julkisuudesta tutut henkilöt) pyrkivät nk. "sokki-paljastuksillaan" saamaan seuraajien määrät kasvuun. Varsin usein nämä shokeeraavat uutiset ovat kuitenkin enemmän click-baiteja, eli klikki-ansoja, joilla sensaationhakuiset ja - niin, rehellisesti sanottuna -uteliaat selaajat houkutellaan avaamaan tuo linkki/kuva/video.

Olen sitä mieltä, että nykyajan ihmiset elävät lähes vampyyrin lailla elämännestettä suorakaiteen muotoisista kurkistusaukoista imien. Enää ei tarvitse liikkua hämärän turvin ikkunoiden taakse, tai keplotella itseään sisään salakuvaamaan ihmisiä. Riittää kun avaat koneen tai älypuhelimen ja voíla - kurkistusaukko toisten ihmisten elämään on auki. Nämä lankapuhelinaikojen huohottajat sekä ikkunan takana ihmisiä vaanineet stalkkerit ovat siirtyneet nettiin ja monesti obsessoituvat seuraamiensa henkilöiden elämistä. Mutta ilman pahoja aikomuksiakaan, voi tuo kiinnostus mennä liian pitkälle. Vaikka he saavat päivittäisen annoksensa true-crimea, parisuhdedraamaa, komediaa tai hölynpölyä, katsellessaan videoita sekä kuvia seuraamiensa henkilöiden elämistä, ja se on ihan okei, on siinä vaarana liiallinen uppoutuminen näiden tutuilta tuntuvien ihmisten elämiin. Yhdellä hiiren klikkauksella saat maapallon toisella puolella elävän pariskunnan suhdekoukerot olohuoneeseesi, ja varsinkin live-lähetysten aikana olet suorassa vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Se on kuin jatkuva IV-tippa kahvia kofeiininarkomaanille, irtokarkkikone sokeriaddikteille tai paras maraton Minecraftia - ilman vaimon nalkutusta. Vloggaajat ruokkivat seuraajien uteliaisuutta ja me maksamme heille palkkiota tykkäysten, tähtien sekä ihan rahallisen sponsoroimisen muodossa. Addiktio ja vuorovaikutus on molemminpuolista - sekä julkaisijoilla että seuraajilla. Mitä enemmän, sen parempi. Ja vaikka kuinka tunnet olevasi heidän "ystävänsä", katsot siloteltua maailmaa, sinulle täysin vieraiden ihmisten esittämänä.

Katselenko itse nettivideoita, teenkö haasteita, seuraanko jenkkipariskuntien elämää? Kyllä, kyllä ja kyllä. Ehkä olen sitten addikti nettiin ja älypuhelimeen, ja someen, mutta mieluummin se, että istun kelloa vilkuillen odottamassa Charles&AlyssaForEver-kanavan lähetyksiä, kuin että postaisin kylillä diileriä odottaen. Kaikki on suhteellista, kuten kuuluisa fyysikko Albert Einstein tokaisi.

Lopuksi, vakavasti puhuen, haluan sanoa muutaman sanan heille, jotka somessa näkyvyyttä tavoittelevat, vaikutuksille alttiit nuoret eritoten olette lähellä sydäntäni. Tässä se tulee, kaikella rakkaudella teille <3

Älkää uskoko kaikkea mitä somessa sanotaan, älkää verratko itsejänne naisiin tai miehiin, jotka somessa poseeraavat täydessä tällingissä, filtteri toisensa jälkeen kuvan päälle lisättynä. Olette kauniita, älykkäitä ja teidän arvonne ei ole sosiaalisen median näkyvyydessä, kauneudessa, seksikkyydessä tai sillä kuinka paljon seuraajia teillä on. Aivonne eivät ole jalkojen välissä, ja juuri Sinä saat osoittaa fiksuutesi olemalla oma itsesi, kaunis ilman tehosteita, fiksu ilman tyhjää yrittämistä sekä kykenevä niin paljon enempään kuin some-Barbiena/Keninä olemiseen. Olkaa omia itsejänne, kauniita ja ihania. Todellisuus ei ole sitä kuinka paljon tyttöjä tai poikia on jonossa Tinderissä, hauista tai tissejä vaikka muille jakaa, isoja autoja ja idoottimaisten ja vaarallisten temppujen suorittaminen videolle. Esimerkiksi skeittilaudalla tehdyt hypyt, joista tiputaan jalat harallaan metallikaiteen päälle, tuntuu olevan erityisesti nuorten poikien suosiossa. Ne ovat ensinnäkin vaarallisia ja kova isku sukuelimiin aiheuttaa todella suuren paineen, sitä kautta kivun ja mahdollisesti jopa kyvyttömyyttä harrastaa seksiä tai tulla isäksi. Duudsonien tai JackAss-tyyppien matkiminen ei ole viisasta, ja seuraajia saa muillakin tavoilla, jos sitä haluaa, kuin itsensä vaaraan asettamalla.

Sosiaalisen median tarkoitus on viihdyttää ja luoda meille yhteyksiä toisiin ihmisiin, helpottaa työntekoa sekä ihan vain hauskuuttaa, mutta se vaikuttaa elämiimme myös negatiivisesti sekä tavoilla, jotka saavat meidät valehtelemaan ja muuttamaan itseämme. Miksi? Jotta kelpaisimme paremmin muille käyttäjille ja olisimme haluttavampia seurattavia. Niin kauan, kun kelpaamme itsellemme, se on tärkeintä. Ja jos joku loukkaa sinua somessa, älä lähde mukaan siihen pyrkimällä toiseen muottiin vaan anna olla ja pidä pieni tauko - eivät he kauaa jaksa tyhjää haukkua, kuten ei koirakaan. Kommentointi usein loppuu kohteen ollessa kuin et huomaisikaan ilkeilijöitä eli et heitä heille sitä paljon kaluttua luuta.

Kia Markkanen